perjantai 19. maaliskuuta 2010

Tämä on ollut kummallinen kesä;
niin paljon aurinkoa ja hellettä,
että melkein uskoisi sen
muuttaneen koko maailman
vähän paremmaksi.
Vielä heinäkuussa,
kun sade alkoi ja
iltaan olivat painuneet
ensimmäiset syksyn merkit,
käki kukkui.
Kyyhkynen kujersi.
Viitakerttunen viritti
alakuloisen huilunsa.
Käenpiika ennusti sadetta.
Ja minä kuulin kaukaa
hämärästä metsästä kuin
lapsen huudon,
oman lapseni
huudon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti