perjantai 19. maaliskuuta 2010

Ja koko ajan suru kulkee
takanani
kuin
koira.
Aina välillä on katsottava,
että se pysyy varmasti
mukana,
sillä askeltakaan en uskalla
ottaa ilman sen
turvallista läähätystä
kantapäilläni.
Jeesus, vihelsikö joku.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti