perjantai 19. maaliskuuta 2010

Kun kaikki olivat lähteneet,
ilmat viilenneet, sateet alkaneet
ja talo tummunut,
minä matkustin kartalla
Augsburgista Chioggiaan,
Lesboksesta Chiosin kautta Samosiin
Skutarista Caffaan.
Suorinta tietä kevyesti
tuhatkolmesataluvulla
läpi selkeän maailman.
Kevyesti ohi Bosnia Herzegovinan.
Karakorumiin ja Kantoniin.
Enkä pysähtynyt ennen
kuin olin nähnyt
Xalapan ja Cuzcon.
Ja niin minä matkustin
ilman matkan vaivaa:
yhdessä ruumis ja sielu.
Kevyesti, ettei kukaan
minua tavoittaisi,
ettei kuolema tavoittaisi,
ettei elämä tavoittaisi.
Enkä ole ollenkaan varma
palaanko koskaan
tähän paikkaan, tähän aikaan,
tähän murheeseen, tähän tyhjyyteen,
vaan jään kauas tyynen valtameren
yksinäiselle, nimettömälle saarelle,
jonka yllä kirkuvat puhtaat,
valkoiset linnut
neljännellätoista vuosisadalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti