lauantai 20. maaliskuuta 2010

Minun lapsuuteni
oli kuin rääkäisy,
pilvipoutainen iltapäivä,
piiska viuhuna kintereillä.
Aina ukkonen tulossa.
Aina pissat housuissa.
Aina äiti vihainen.
Aina liian vähän
tai liian paljon.
Aina pahanteossa.
Aina piilossa pelkäämässä.
Ja aina vain se lapsi kulkee
minun mukanani
eikä uskalla päästää
kädestä
ja pitää helmasta kiinni
ja koko ajan se itkee
ja minä olen siihen
niin kyllästynyt
ja väsynyt,
vaikka sitä rakastankin,
niin että tekisi mieli
tukistaa,
kun se ei anna minun mennä
vaikka olen täyttänyt jo
neljäkymmentäkolme vuotta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti